Askong Pinoy - 

Filippiiniläinen joulu

Katolisena maana Filippiineillä vietetään kristillistä joulua, mutta samalla myös erittäin kaupalliseen tyyliin. Espanjalainen siirtomaamenneisyys näkyy monissa tavoissa ja koristeluissa yhdistyneenä uudempiin amerikkalaisiin piirteisiin. Juhlien ja rituaalien nimet ovat usein espanjalaisperäisiä.

Ennen joulua

Joulunvietto aloitetaan aikaisin. Jo lokakuun puolivälissä soivat kaikkialla joululaulut ja tavarataloissa avataan erityiset joulualennusmyynnit. Marraskuun puolivälissä aletaan valmistella itse juhlia syöminkeineen. Filippiineillä on mahdollisesti maailmanennätys joulukauden pituudessa.

Parol - joulutähti
Joulukuun ensimmäisenä päivänä ikkunoille ilmestyvät tähden muotoiset, pyrstölliset paperilyhdyt. Niitä näkee myös kirkkojen ja jopa autojen, jeeppien ja bussien ikkunoissa. Perinteisesti ne valmistettiin perheissä bambutikuista ja riisipaperista, mutta nykyisin kaupoissa myydään tähtiä monista materiaaleista.

Joulukuusi ja seimi belen
Amerikkalaiset toivat mukanaan ajatuksen joulukuusesta. Tavallisesti käytetään muovikuusia tai koristeltuja männynoksia, koska kuusi ei kasva Filippiineillä.

Espanjalaista perua on jouluseimi-asetelma, belen, joita näkee joka puolella. Ne ovat koristeellisia pienoismalleja, joissa Jeesus-lapsen ympärillä ovat raamatun keskeiset jouluyön hahmot.

Misa de Gallo - "kukonlaulumessu" aloittaa joulun
Joulukuun 16. päivän aamuna joulu aloitetaan "virallisesti" varhaisella messulla. Soittokunnat kiertelevät kaupunkia koko päivän, lapset laukovat bambukanuunoita ja ilotulitus juhlistaa illan.

Simbang Gabi - messuun yhdeksänä aamuna
Alkaen joulukuun 16. päivästä joka aamu jouluun saakka perheet käyvät auringon noustessa messussa. Messun jälkeen tarjoillaan kirkoissa riisikakkuja ja muita herkkuja inkivääriteen kanssa.

Villancicos - joululaulut
Espanjalaiset toivat maahan satoja vuosia sitten villancicos-joululaulut, jotka ylistävät iloisesti Jeesus-lasta. Niitä lauletaan edelleen tamburiinin ja kastanjettien säestäminä erityisesti jouluyön messussa, joka on rituaalien huippukohta ja monille lapsille ikimuistoinen juhla. Erityiset joululaulujen laulajat, pastores (paimenet), kiertelevät ennen tätä talosta taloon kitaroineen.

Tavarataloissa ynnä muualla kuitenkin soi enimmäkseen amerikkalaisperäinen, meillekin tuttu joulumusiikki kuten Petteri Punakuono tai Kulkuset, kulkuset.

Joulu

Noche Buena - keskiyön messu
Jouluyönä 24.12. on katolisen joulunvieton kohokohta, keskiyön messu, Noche Buena. Keskiyön messuun päättyvät uskonnolliset rituaalit ja siirrytään maallisempaan juhlintaan. Jouluateria syödään vasta messun jälkeen, varhain aamuyöstä. Silloin suvut kerääntyvät viettämään yhdessä pitkää ja iloista ateriaa, koko kaupunki on valaistu ja kaikkialla ovet auki.

Hapag-Kainan - jouluateria
Toisin kuin Suomessa, filippiiniläisen joulupöydän lajivalikoima ei ole tiukasti säädelty. Yleensä jouluksi valmistetaan jotakin, jota ei tarjota arkisin, yleensä liharuokia niin suurina määrinä, että sillä ruokkii koko suvun. Suosikki on kinkku. Lisäksi voi olla riisiruokia kuten puto bumbong ja bibingka, joka on täytetty suolatuilla munilla ja valkoisella juustolla. Samoin tarjotaan Filippiineiltä katsoen eksoottisia ja siksi kalliita hedelmiä kuten omenaa, viinirypäleitä ja päärynöitä tai kastanjoita. Jälkiruoaksi on hedelmäkakkua ja makeita jälkiruokia kuten macapuno, leche flan ja ube jalaya tai kookospitoinen kalamay.

Joulupukki käy vain rikkaiden kotona
Joissakin rikkaissa perheissä nykyisin myös joulupukki, Santa Claus, hiipii piipun kautta sisään joulupäivän aamuna amerikkalaiseen tyyliin. Tämä ei kuitenkaan kuulu kansan suurimman osan perinteisiin.

Pasko ng mga Bata - lasten joulu
Joulupäivänä aamiaisen jälkeen lapset pukeutuvat parhaimpiinsa (kuten kiiltonahkakengät, rusetit ja röyhelöpuvut) ja käyvät tervehtimässä kummisetäänsä (ninong) ja kummitätiään (ninang), joita kullakin lapsella on yleensä kaksi paria. He ovat lasten todellisia joulupukkeja, joilta lahjat saadaan, samoin kuin muilta vanhemmilta.

Lapset saavat eniten huomiota juuri joulupäivänä, jota kutsutaankin nimellä Pasko ng mga Bata. Lapset käyvät silloin tervehtimässä kaikkia vanhempia sukulaisiaan viemällä heidän kätensä otsalleen (mano po). Vastalahjaksi he saavat karamelleja ja muita herkkuja sekä siunauksen.

Joulupäivä
Joulupäivän ilta 25.12. on rauhallisin ja hiljaisin hetki koko jouluna.

Uusivuosi

Uudenvuodenaatto
Uusivuosi on kaupungeissa kaupallisempi juhla, jonka päämenot ovat länsimaisia ja meillekin tuttuja ilotulituksineen ja juominkeineen. Maaseudulla uudenvuoden juhliin liittyy taas pakanallisia menoja kuten pahojen henkien pois ajamista. Nuoret kulkevat talosta taloon meluisasti paukuttaen gongeja tai vaikka säilykepurkkeja ja pyytäen riisikakkuja tai muuta hyvää. Kuitenkin myös joululyhdyt ja kynttilät seimen ympärillä sytytetään uudelleen uudenvuodenaattona, jolloin pidetään jälleen keskiyön messu.

Pasko ng mga Binata't Dalaga - nuorten uudenvuodenpäivä
Uudenvuodenpäivää kutsutaan nimellä Pasko ng mga Binata't Dalaga, nuorten miesten ja naisten päivä. Silloin rakastavaiset käyvät yhdessä messussa. Lahjoja vaihdetaan ja uskollisuudenvaloja vannotaan, ainakin seuraavaksi vuodeksi.

Pasko ng mga Matanda - vanhusten päivä
Joulukauden päättää vuoden ensimmäisenä sunnuntaina rauhallinen juhlapäivä, Pasko ng mga Matanda, jolloin muistetaan suvun vanhempia ihmisiä.

Maligayang Pasko at Manigong Bagong Taon! Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Laatinut: Riitta Vartti, riitta.vartti(at)kolumbus.fi
Lisätietoa: Filippiinit-seuran kotisivut⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠